Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2017.

Kylpyankat

Kuva
Eilen oli vähän poikkeava päivä. Aamulla lintuhäkissä asustava kani oli päässyt jotenkin kanaverkosta läpi ja juoksenteli iloisesti pitkin pihaa kiljuva mäyräkoira perässään. Ei muuta kun koira sisälle ja haavi kourassa pyydystämään kania. Vähän aikaa ehdittiin jahdata kunnes pupu juoksi vajan alle piiloon. Kiva kiva :) Jatkettiin normaalisti aamuhommia ja myöhemmin kissojen ja koiran avulla saatiin jänö kiinni. Otsikossa mainittavat "kylpyankat" eli toisin sanoen isot ankanpoikaset pääsivät muuttamaan ulos lintuhäkkiin. Muistan vielä miten ne oli harjottelun alussa ihan pieniä ja nyt ne on mukamas jo melkeen aikuisia. Tilalle tupsahti myös iltahommien aikaan uusi tulokas. Tilalla asustavan ylämaankarja härän ja lehmän "poika" tuli vähäksi aikaan asustamaan takaisin. Vähän jännitti että tuleeko painiottelu isän ja pojan välille, mutta aika pienellä hepulikohtauksella selvittiin :) Tämän aamun lehmien hoito myös vähän jännitti kun ei tiedä miten uusi tulokas käyt...

Kuulumiset

Kuva
Mihin tääkin viikko on hurahtanu? Tuntuu kun oisin just kirjottanut siitä ketusta ja nyt siitä on mukamas yli viikko? Noh, aloitetaan siitä että viikko on kulunut mukavasti. Kevät on vihdoin saapunut tänne pohjoiseen, linnut laulaa ja aurinko paistaa. Lumi on sulanut melkeen silmissä ja eilinen vesisade teki tehtävänsä. Lunta on enää ihan pikkunen kerros siellä täällä jäljellä. Asiakkaita on käynyt viikon aikana ihan muutama. Usein on päiviä ettei asiakkaita ole ollenkaan, joinain päivinä käy joku perhe pyörähtämässä. Se tarkottaa sitä että meillä on ehkä vähän liikaakin aikaa päivän hommille, ja ollaan mm. keskellä päivää alettu paistaa makkaraa ja laskemaan pulkkamäessä. Kahden tunnin aamuhommat valmistuu tunnissa ja päivällä on aikaa tehdä iltahommiakin valmiiksi. Varmasti asiaan vaikuttaa myös se, että hommat on jo tuttuja ja moneen kertaan toistettuja. Virheet on jo tehty ja niistä on opittu (ainakin toistaseksi). Yöpakkasten väistyttyä ollaan tyhjennetty lintujen lisäksi lamp...

Voi kettu!

Kuva
Joka aamu töihin kävellessä kävellään ulkolintujen häkin ohi. Yleensä jo pitkälle kuuluu tasasta pulputusta ja kiekumista, mutta eilen oli oudon hiljaista. Häkin nurkalla säikähdettiin, kun joka paikka oli täynnä erivärisiä höyhentuppoja. Itse häkissä nopeasti katsottuna näkyi ensin kasa höyheniä, sitten ehkä kana? Kyljellään? Liikkumatta? Tajuttiin aika nopeasti että nyt ei ole kaikki kunnossa ja huomattiin useampi raato siellä täällä.  "Ei hitto, nyt se kettu on jostain päässyt lintuhäkkiin sisään!" Ja kettuhan siellä oli yöllä käynyt. Kopin lattian nurkasta se oli päässyt murtautumaan verkon läpi sisään. Pienen järkytyksen jälkeen laskeskeltiin että ketä puuttui ja ketkä lojui elottomana maassa. Loppujen lopuksi menetys oli 2 pupua, 1 pulu, 1 kana, riikinkukko ja yhden ankan oli vienyt mukanaan. Ei siinä muu auttanut kun kerätä raadot pois, pitää hiljainen hetki ja haravoida paikka suht siistiin kuntoon.  Kyseinen kettu nähtiin samana päivänä vielä tallin taka...

Kevät ja kilin korva

Kuva
Tiistai, vapaapäivä ja totaalinen väsymys. Klo 23 illalla nukahdin ja 10 aamulla heräsin. Voisin silti ottaa vielä ne päikkärit kun tuntuu että mieli ja keho on ku keitetty spagetti. Nyt sitä ollaan myös virallisesti harjoittelun puolivälissä. Minne se aika hujahti? Vastahan me tänne tultiin. Sunnuntaina päästiin vihdoin ja viimein tutustumaan maastoon ja tiet oli jo aika kohtuullisessa kunnossa. Päästiin ottamaan pieni laukkapätkä ja kuljettiin n. puolet matkasta metsässä. Välillä lumi petti hevosten alta ja humpsahdettiin reilusti alaspäin. Ainakin tuli hyvää tasapainoharjoitusta :) Töissä ollaan oltu nyt vähän jumissa. Välillä on tosi lämmin ja lumi sulaa silmissä, ja välillä on taas kylmempi ja sataa lunta. Tämä tarkoittaa sitä että kevään hommat ei edisty mihinkään suuntaan. Lämpimällä säällä lämpimien kelien eläimet (kuten viiriäiset) voisi laittaa ulos, mutta eipäs voikkaan kun yöllä voi tulla pakkasta tai talvi voi tehdä paluun varottamatta. Eilen käsky kävi ja kanakoppi t...

Palanen totuutta

Kuva
Viimeset pari päivää on kulunu mukavan tasaista ja arkista tahtia kun nyt alkaa jo ehkä piiikkuhiljaa tottua täällä asumiseen ja töihin. Samat eläimet, samat päivittäiset työt ja päiväkohtaisia erilaisia tehtäviä. Välillä löydän itseni toivomasta että kunpa  kaikki voisikin aina jatkua arkisena. Täällä sitä sanaa ei tunneta. Hirmusen tarkkaan en tänne voi varsinkaan ikäviä tapahtumia avata vaitiolovelvollisuuden takia, mutta siinähän koko blogin idea menis jos kertoisin vaan niistä kivoista jutuista. Tänään kävi vahinko läheltä ja kili meinas menettää korvansa. Pienet kilit kun ovat niin hemmetin taitavia karkaamaan aitojen läpi ja porttien alta, ja leikkisät koirat sattuivat huonoon aikaan paikalle. Korvaa ei onneksi menetetty ja selvitään varmasti muutamalla arvella. Ainahan näitä silti säikähtää. Ei meidänkään silmät riitä aina ihan joka nurkkaan joka hetki. Nyt vaan pidetään peukkuja ettei korva tulehtuis ja pidetään kili sisällä. Iloisempiin aiheisiin, päästiin vihdoin ja...

Pitkäkaulojen kesälook 2k17

Kuva
Oi että tuntuu hyvältä päästä istumaan alas ja lepuuttamaan väsyneitä jalkoja. Tänään oli just sellanen päivä. Hoidin tänään hevospäätyä ja Jenna teki sikapäädyn. Heti aamusta lämpömittarissa oli reilusti plussaa, joten kaikki mahdollinen lumen alle piiloutunut kakka oli putkahtanut nätisti esiin.  Hirveän aamuisen työrupeaman jälkeen ruvettiin parturoimaan jälleen laamoja ja alpakoita. Kumpaakin sorttia oli enää 1 jäljellä ja saatiin hienosti hoidettua molemmat. Wohoo! Iltahommat tuntuivat myös normaalia raskaammilta jostain syystä. Väsymys? Nälkä? Sulanut kakka? Ken tietää :) Ainiin ja siivoiltiin me tänään myös frettien ja kissojen häkit, ja tällä kertaa selvittiin ilman puremia :) -Ida   Ja kyllähän yks poro aina mahtuu mukaan :)

Villapossut ja varastetun ruokaämpärin arvoitus

Kuva
Heippa! Tänään täällä kirjoittelee Jenna, sillä Idalla oli vapaapäivä ja siitä ei ole paljoa kerrottavaa. ;) Hoidin tänään sikapäädyn ja aamulla hommat sujui ripeästi, sillä koko eilisen päivän ja yön satoi lunta niin kaikki jäätynyt kakka oli lumihangen alla. Aamulla ainoa hauska tapahtuma oli, kun ihmettelin missä sikojen ruoka ämpäri on ja löysin sen sitten heidän mökkinsä keskeltä. Kävin hakemassa kaupalta ruuat eläimille ja tein ruuat valmiiksi huomista varten. Tänään oli tarkoitus keriä laama, mutta siihen olisi tarvinnut myös Idan apua, joten se jääköön sitten huomisen tehtäväksi. Päivä meni mukavasti parin ponitalutuksen ja eläintalon hommien parissa. Siivottiin hamsterin, degujen, maaoravien ja kotiloiden pitopaikat. Leikattiin frettien, kanien ja marsujen kynnet. Se oli todella mukavaa, kun ne eivät ole kovin tottuneita käsittelyyn. Lopuksi vielä tein sikapäädyn iltahommat hyvin nälkäisenä ja väsyneenä, ja eiköhän tietenkin jakki pelleilyt vesiastian kanssa yli puoli t...